torstai 22. syyskuuta 2011

Rakkautta ilman rajoja

22.12 Pennut jo kahdeksan viikkoa ja ovat valmiita valloittamaan suuren maailman. Jooseppi eli Igor muutti Hämeenlinnan Tepon kauhuksi. Justus lähti uuden mamman kanssa Tanskaan neljän tytön seuraksi. Pienen pieni prinessa Jasmin muuttaa huomenna ja hän saakin asustella sekä Helsingissä että Lappeenrannassa. Toinen musta tyttö Josefiina muuttaa joulun jälkeen Espooseen Keessan leikkikaveriksi. Punainen tyttö Janette muuttaa myös joulun jälkeen Lappeenrantaan ja musta poika Juhana jota Martiksi tullaan kutsumaan muuttaa Espooseen Jullen seuraksi.
Ihmismamma niin toivoi että pennut saavat kokea ensilumen syntymäkodissa ja sekin toive toteutui. Kirkkonummella tuli ihana valkoinen lakana maan peitoksi eilen ja pennuthan ovat riemuissaan.


Rentoa meininkiä
lumileikkien jälkeen.


































1.12 Kohta kuusi viikkoa plakkarissa. Ruoka maistuu ja ulkona on kiva peuhata. Viikonloppuna onkin jännät paikat kun pentujen isän omistaja tulee tervehtimään jälkikasvua. Pitääköhän opetella käyttäytymään vai saakohan vieraita napsia varpaista ja nilkoista samalla tavalla kun kotiväkeä?



Piimä maistuu
















Uni maistuu



















Mamman nöpönenä


















27.11 Pennut ovat jo viisi viikkoa vanhoja. Toinen matokuuri annettu eikä se maistunut yhtään paremmalta kuin ensimmäinenkään. Makumaailmaa olemme laajentaneet lohella, kalkkunalla, raejuustolla, kermaviilillä ja totta kai piimää joka ilta iltapalaksi. Ulkona myrskyää joten tänään olemme käyneet vain asioilla ja ihmismamma ja ihmispappa kantavat meidät sisälle protestoinneista huolimatta.























Tämän näköinen on
märkä Chowinalku







































17.11 Tänään oli ensimmäinen ulkoiluhetki ja tutustuminen suureen maailmaan sujui hienosti. Isot hädät teimme jo pihalle ja uni maistuu jännittävien hetkien jälkeen. Ruokana tarjottiin lohta ja sehän maistui. Jauhelihaa ja nappulaakin olemme jo maistelleet menestyksekkäästi. Mamma on tyytyväinen kun saa putsata lautasen pentujen jälkeen.
































10.11Melkein kolme viikkoa
Maistelemme jo hiukan jauhelihaa ja ensimmäinen madotus on takana. Voi sitä ravistelua, yököttämistä ja irvistämistä. Kielet tummuvat kovaa vauhtia ja kynnet kasvavat. Leikkiäkin yritämme kovasti mutta koordianaatio ei vielä oikein pelaa mutta odotetaan muutamia päiviä niin saa naapurin hännät kyytiä.




Tässä esittelen suun
pigmenttiä


















Tässä istun ja mietin
maailman menoa

















Masu täynnä on hyvä
pötkötellä




















Ihmismamman syliin on hyvä nukahtaa


4.11 Kahden viikon vanhoja tuhisijoita
Jalat toimii ja vauhti on melkoinen heti kun mamma lähestyy pentulaa. Silmiäkin löytyy jo kuusi kappaletta. Mamman maitobaarin antimia nautitaan reippaasti ja koetetaan varastaa murkinaa mamman ruokakipostakin.








Huh, huh, tulipahan
syötyä














Maistuukohan mamman
murkina hyvältä















Punainen poika esittelee
tähtisilmiä.















29.10 Viikon vanhoja tuhisijoita
Mamma nauttii edelleen pienokaisistaan jotka pulskistuvat hienosti. Muutama on ottanut jo jalat alleen, ei kuitenkaan vielä juokse mutta harjoittelee kovasti.



Veljekset sulassa sovussa


































24.10 Kolme vuorokautta vanhoja tuhisijoita
Vauvat kasvaa ja mamma voi hyvin. Ruoka maistuu, samoiten uni. Mamma uskaltautuu jo hetken aikaa pentulan ulkopuolelle huilimaan ja lenkillekin raski lähteä.
















































22.10 Ensimmäinen yö takana.
Mamma nauttii olostaan ja vauvat ovat tyytyväisiä mamman maitobaarin antimiin. Ensimmäinen yö meni hienosti vaikka mamma ravasikin pihalla melko usein mutta sehän kuuluu asiaan. Mamma on syönyt hyvin ja sehän on taas helpotus ihmismammalle. Jatketaan samaan malliin.




























21.10 Pennut ovat syntyneet.
Viisi pientä Chowin alkua syntyi torstai - perjantai välisenä yönä. Kuudes ei niin pieni Chowin alku syntyi yllärina perjantai-aamuna kahdeksan tuntia edellisen jälkeen. Koko puolitusinaa tuhisee määrätietoisesti mamman tissillä. Mamma on tyytyväinen kun valtava urakka on vihdoinkin ohi.

Saldo: Yksi punainen uros, kaksi mustaa urosta, yksi punainen narttu ja kaksi mustaa narttua.

17.10 Viimeinen tiineysviikko alkoi. Mamma paisuu kuin pullataikina ja ruoasta tämä ei johdu. Ruokailu tapahtuu kädestä syöttämällä muutama nappula kerrallaan kera lihan, kermaviilin, raejuuston ym kanssa. Vauvat vievät niin paljon tilaa masussa ettei sinne oikein ruoka mahdu ja sen takia mamma syö sitten pienen pieniä annoksia pitkin päivää. Melko vahvoja potkuja tuntuu masussa enkä yhtään ihmettele että mammalla on tukala olo jos kaikki pennut potkivat, kääntyilevät, venyttelevät.


Rakkautta ilman rajoja.

Ihmismamma on haaveillut Le-Pash Gendolfista jo vuosia. Ihmisamman mielestä Gendolf on komea ja hyvin käyttäytyvä herrasmies. Pitkän suunnittelun ja lopulta melko ripeän toiminnan jälkeen haaveistamme tulee totta viikolla 43.
Nyt jatketaan mamman syöttämistä sen seitsämällä sortilla toivoen että joku maistuu.
Videopätkässä näette pieniä Chowin alukuja uiskentelemassa mamman masussa.



1.10.2011 Olemme jo siinä vaiheessa tiineyttä että madotus on ajankohtainen. Mamma nauttii tiineydestään, syöminen sujuu hyvin ja ulkona maataan ja nautitaan syksyisestä auringosta. Yöt mamma saa viettää jo pentulassa eli ihmismamman ja ihmispapan makuhuoneessa. Kun nyt olemme jo lokakuun puolella voi sanoa että pentulassa tapahtuu tässä kuussa. Sain hienon kuvan isästä eli Gendolfista, kiitos kuvaajalle. Nauttikaamme siitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti